”Kuitenkin aina on elämä laina!”

Pohdintaa vanhemmuudesta sekä yhteistyön merkityksestä  huostaanoton jälkeen

Erinin laulu: Kuitenkin aina on elämä laina! on vanhemman rakkauslaulu lapselle. Se kertoo hyvistä hetkistä, mutta on myös tarina luopumisesta. Me emme voi lopulta omistaa toista ihmistä koskaan! Tämä laulu voisi antaa lohtua myös huostaanotetun lapsen vanhemmalle. Et ole yksin kokemuksesi kanssa. Jos koet menettäneesi lapsesi, toivo ei ole silti mennyt. Vaikka lapsi asuisi muualla, teillä on side, joka ei katkea. Tunnesuhde on elämän tärkeä perustus onnellisen elämän saavuttamiseksi. Kyky onneen on vanhemman antama lahja lapselle. Vaikka miltä tuntuisi, älä kuitenkaan katoa lapsesi elämästä. Ja jos kuitenkin katoat, kerro minne. Lapsesi tarvitsee vielä sinua. Huostaanottokaan ei voi katkaista vanhemman lapsen välistä yhteyttä. Se on näkymätön ja läsnä oleva.  Se kestää jopa sen, että lapsi on sijoitettu toiseen kotiin. Side kestää jopa uudet vanhemmat, jotka toimivat apuna tarpeellisen ajan. Tämä kaikki on äärettömän vaikeaa.

Lastensuojelulain (417/2007) 54§ tehtävänä on turvata lapselle tärkeät ihmissuhteet.  Huostaanotto on perheelle kriisi. Myös lapsen siirtyminen uuteen kotiin on kriisi. On paljon sopeutumista. Omien vanhempien lisäksi lapsen elämään ilmestyvät uudet vanhemmat ja ehkä sisarukset tai lastensuojelulaitokset ohjaajat ja muut laitokseen sijoitetut lapset. Lapsi kysyy keneen uskaltaa luottaa ja keneen uskaltaa kiintyä!  Onko tämä vain väliaikaista vai tuleeko vielä uusia muutoksia? On tärkeää, että lapsi voi kysyä näitä ääneen.

Sijaishuollon aikana asiakkaan osallisuus on keskeinen asia. Lastensuojelulain 30§ velvoittaa asiakassuunnitelman laatimisen. Asiakassuunnitelmaan kirjataan muun muassa erityisen tuen ja avun järjestäminen lapselle sekä hänen vanhemmilleen. Tässä kohdassa mainitaan, miten toteutetaan yhteistoiminta lapsen vanhempien tai lapsen muiden läheisten välillä. Aikuisten yhteistoiminta on perusedellytys toimivaan yhteistyöhön ja sille pitäisi antaa aikaa ja mahdollisuuksia. Vain tätä kautta on mahdollisuus luottamuksen saavuttamiselle. Kun ei tunneta toisia, on vaikea luottaa ja ymmärtää. Erityisesti sijoituksen alkuvaiheessa yhteistoimintaan on hyvä tarjota tukea. Ketään ei saa jättää yksin.

Huostaanotto on traumaattinen kokemus ja sen yli pääsemisen tueksi tarvitaan apua. Lapsen ympärillä olevilla aikuisilla on tehtävänä tukea lasta oman surun, epävarmuuden ja pelkojenkin läpi. Syntymävanhemmat tekevät suuren henkisen työn luottaessaan lapsensa toisen hoiviin. Sijaisvanhemmat ja lastensuojelulaitoksen työntekijät tekevät suuren työn halutessaan luoda aidon suhteen lapseen ja tätä kautta osoittaessaan välittämistä lapsen läheissuhteiden vaalimiseen ja ylläpitämiseen. Biologiselta vanhemmalta saatu lupa muodostaa tunnesuhdetta uudessa paikassa on merkittävä teko. Onkin siis tärkeää luoda puitteita, joissa vanhemmat voivat luottamuksellisesti pohtia omaa suhdettaan lapseen sekä käydä läpi omia tunteitaan. Kun vanhempi saa purkaa mieltään empaattisen ammattilaisen kanssa, voidaan vähentää pahan olonolon heijastumista lapseen eivätkä aikuisten murheet siirry lapsen kannettavaksi. Kun vanhempaa voidaan tukea ja huolehditaan myös lapsen koko verkoston tuki ja yhteistoiminnan periaatteet, niin monet pelot yhteistyössä olisivat voitettavissa.

Oikea-aikainen tuki vaikuttaa lapsen hyvinvointiin, mutta myös tukee aikuista selviytymään, tuntemaan iloa ja onnistumista. Kaikki huostaanoton tarinat ovat erilaisia ja niihin voisi sisällyttää erilaisia näkökulmia. Nyt korostamme biologisen vanhemman arvostuksen ja tuen näkökulmaa. Yhdessä voimme voittaa vaikeudet ja turvata lapsen hyvinvoinnin. Kuten Erin laulaa: ”Liukumäen rappusista teen.” Joskus tähän vain tarvitaan lisäkäsiä. Toki parasta on, ettei huostaanottoon tarvitsisi päätyä, vaan jo ennaltaehkäisevissä palveluissa olisi mahdollisuus saada intensiivistä ja kohdennettua tukea perheelle oikea-aikaisesti ja yksilöllisesti heidän tarpeistaan käsin. Tällöin olisi aikaa myös prosessoida tilannetta rauhassa ja tutkia omalle perheelle sopivia tukiverkkoja luottamuksessa.

Pienet ihmeet toivottavat hyvää kevättä!  Yhdessä pystymme ihmeisiin.

Ei aseteta suorittamisen rimaa liian korkeaksi kenellekään.

Blogin kirjoittivat kokemusasiantuntija Suvi Koski ja sosiaalityöntekijä, työnohjaaja Johanna Santanen

Lähteet:

Lastensuojelulaki 2007. (https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417). Viitattu 25.4.2018.

Erin – On elämä laina. Viitattu 25.4.2018.

 

Matkalippu kotiin

”Minut sijoitettiin kodista kotiin!”

Pohdintaa huostaanotosta ja kodin merkityksestä kokemusasiantuntijan kertomana.

Huostaanotto on pelottava ja ruma sana, jonka ympärille on rakennettu paljon negatiivisuutta ja pelkoa. Silti monet lapset joutuvat kohtaamaan huostaanoton todellisuuden elämässään, kun heidät päätetään sijoittaa kodin ulkopuolelle. Mutta mistä huostaanotosta ja kodin ulkopuolelle sijoittamisesta on kysymys: pystytetäänkö lapselle teltta kuistille?

Kokemusasiantuntija kertoo

Minulta kysytään miltä huostaanotto tuntui tai sijaishuolto, en voi sitä kirjoittaa. Eivät sanat eivätkä kirjaimet sitä kerro. Huostaanotto on raju toimenpide perheelle, jolloin on vaikea nähdä mitä se voi todellisuudessa tarjota… ainakin se tarjoaa lapselle turvallisen paikan, katon pään päälle. Se tarjoaa sängyn missä on turvallista nukkua. Se tarjoaa ruokaa niin, ettei lapsen tarvitse miettiä, mitä voisi syödä tai mistä saisi jotakin syötäväksi. Sijaishuolto tarjoaa lapselle myös turvallisen aikuisen, jonka kanssa keskustella ajatuksistaan tai vain olla jonkun seurassa. Lapselle annetaan myös ammattilainen kenen kanssa purkaa pahaa oloa ja selvittää asioita jotka ovat tapahtuneet. Lapsi saa aikuisen kanssa miettiä, miten jatkaa eteenpäin.

Voiko huostaanotosta selvitä?

Kun itse olen elänyt sen, tiedän sen tunteen, ettei tästä ikinä voi selvitä. Kuin kaikki ympäriltä olisi viety. Minut sijoitettiin kotini ulkopuolella, en saanut asua siinä kodissa, johon olin syntynyt, jossa perheeni asui, vaan asuin vieraiden ihmisten kanssa vieraassa paikassa. Tuntui myös turhauttavalta puhua kenenkään kanssa, koska eivät he ymmärtäneet. Jokainen kokee surunsa eri tavalla, ei sitä koskaan toinen voi aivan täysin ymmärtää. Uskon silti, että monet ymmärtävät sen pohjattoman pahan olon tunteen. Entäs ne jotka ovat vain kiitollisia ja onnellisia saadessaan viimein turvallisen paikan? Voidaanko heitä nyt ymmärtää? Tai uuvuksissa oleva vanhempi, joka ei ikinä ja milloinkaan haluaisi antaa lastaan asumaan muualle, saa viimein huokaista, tietäen saavansa apua itselleen ja lapselle?

Sijaishuoltoon liittyy niin monenlaisia tunteita. Kukaan niistä tunteista ei tiedä eikä voi ymmärtää, jollei niitä sanota ääneen. Olivat tunteet millaisia vain tai tapahtumat minkälaisia vain, aina kannattaa yrittää kertoa miltä tuntuu. Ja vaikka turhauttaa muut ihmiset ympärillä, he eivät tahdo pahaa joten kannattaa yrittää ottaa apua vastaan, vain niin voi tietää toimiiko se tai onko siitä hyötyä. Jokainen voisi määritellä omat sanansa itse. Minä hyväksyn, että minut huostaanotettiin tai olen asunut sijaishuollossa, mutta kodin ulkopuolelle minua ei ole koskaan sijoitettu. Minut sijoitettiin kodista kotiin, en jäänyt matkalle.

-Suvi

Blogin kirjoittaja on lastensuojelun kokemusasiantuntija ja vertaisryhmien ohjaaja. Suvilla on pitkä kokemus lastensuojelun kehittämisestä.  Hän on vienyt lastensuojelun asiakkaina olevien lasten ja nuorten asioita pitkäjänteisesti eteenpäin sanoittaen lastensuojelun ammattilaisille nuorten kokemusmaailmaa. Suvilla on sosiaali- ja terveysalan tutkinto. Hän toimii ammatillisena tukihenkilönä sijoitetuille lapsillle. Palvelussa yhdistyy kokemusasiantuntijuus sekä ammatillisuus. Toiminnan tarkoituksena on tukea nuorta elämässään eteenpäin – vertaiselle on helpompi puhua.

Huostaanotostakin voi selvitä!